maanantai 23. marraskuuta 2015

Tässä mennään nyt



Syksyn käännyttyä marraskuulle ja lumen tultua (vihdoin!) ollaan käyty agility kurssia urheasti läpi ja osallistuttu reippaina arkitottelevaisuuskurssille.


Syksyn pimeimpinä ja märimpinä hetkinä lenkkeilyt jäi vähän vähille, tuhotyöt lisääntyivät ja turkki takkuuntui. Ollaan silti ihan tyytyväisiä itseemme ja harrasteiden määrään, tai noh minä olen. Voitto kyllä tekisi paljon enemmänkin!


Käytiin pari kertaa "yksityiskentällä" opettelemassa kontaktiesteiden alustoja tassujen alla. Aksakurssilla kun tuntui että 'hirvittää', 'vähän pelottaa' ja 'en kuule viiti, kiipee itte hölmö!' Muutama kerta kun päästiin koittamaan ihan yksikseen (ilmeisesti ilman suorituspaineita) niin joku taas kolahti ja herneet kohtasivat. 'Ai tää kiipeeminen on tässä tää juttu, oisit heti sanonut!' Nyt ne ovat oikein mukavia esteitä, eivätkä ollenkaan epämiellyttävän karheita herkkien tassujen alla. Aalla ollaan vasta alastulokontaktia treenailtu, puomia ollaan koitettu madalletettuna. Putki on silti parasta. Kurssilla ollaan ylletty parhaillaan hyppy, hyppy, kierrä-hyppy, putki -sarjaan ja se on jo paljon se! Minä kun olen hidas, kömpelö, väärässä paikassa, Voiton tiellä....


Vauhti on vähän rauhoittunut. Kentän laidalla voi jo rauhassa katsella ja odotella vuoroa. Kaikkien koirakavereiden niskaan ei ole ihan pakko hypätä ja muutaman rauhallisen ihmisenkin voi moikata hyppimättä tai kaatamatta... Järkeä kertynyt??


Kotosalla ollaan opeteltu laittamaan valoja ja ottamaan sukkia jalasta pois. Ollaan opeteltu olemaan haukkumatta Tuuri-kaveria ja aina välillä vähän yritetty tokoilla. Aika rauhaisaa ja mukavan tasaista kotielämää.


Jälkitreenit ovat vähän jääneet pimeyden (lue laiskuuden) jalkoihin. Mutta kuhan tässä.... 😉

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti