sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Risuja turkissa




Tänä viikonloppuna ollaan oltu ahkeria!

Torstaina treenailtin agilityä, alkeiskurssia on jäljellä vielä muutama kerta, mutta jatkoa on jo lupailtu. Oikein mukavaa. Voitto tykkää agiltystä(kin). Ikää on nyt 10 kk ja vauhti tai paremminkin sähläys on vähän jo rauhoittunut. Enää ei niin paljon satu (naamaan) avustavia ihmisiä!

Perjantaina sitten päästiin mukaan kurkkaamaan haku-ryhmän treenejä.
Mamma-pallero oli oppilaana kun kokeneemmat koirakot etsivät maalimiehiä pimeässä ja märässä, hurjan tuulisessa maastossa, jossa oli metsää, rakennuksia, venevaja, pitkä laituri ja kaikkea oikein mallikasta piiloutumiskolkkaa. Otsalamput vain viuhuivat ja koirien vilkkupannat vilistivät metsässä kuin ufot konsanaan. Hienoa katsottavaa!

Ja pääsihän se Voittokin vähän "etsimään". Ihanan mukava leikki; juoksen vain tyttösten luokse jotka antavat tästä riemastuneen herkkuja. Toimii! Voitto piti itseään vähintäänkin Mel Gibsonista seuraavana hurmaavuutensa suhteen! Hei mä tuun, anna typy karkkii...

Ja ihan pikkasen piilostakin löytyi lisää typyjä jotka lahjoivat makkaralla. Vähän vaan käyttää nokkaansa, käppäilee coolisti typyn luo ja se kehuu ja karkkia heruu. Voitto oli niin äijä!

No sitten lauantaina, lähes kukon kiekaisun aikaan (meillä täällä Veljeskylässä kukko kiekaisee viikonloppuisin aika myöhään), lähdettiin kohti arkitottelevaisuuskurssia. Voitolla oli matoiluaamu, ei oikein huvitanut. Löysäili ja mietiskeli jotain ihan muuta. Ehkä ihanista suursnautseri-Aavaa, joka 'stringeissään' sulavasti sipsutteli kaikkien pikkupoikien päitä sekoittamassa mukana koulussa. Tiedä häntä, mutta huomattavasti enemmän tarvitsi tällä kertaa herätellä herraa hommiin, eikä sittenkään niin viitsinyt.

Hetki huilattiin kurssin jälkeen kotosalla ja sitten päätettiin koittaa mitä Voitto olisi mieltä viestikoiran hommista. Aika vaikea arvata.. Voittohan tykkäsi. Jee, juostaan!  Aloitettiin n. 50 metrin pätkällä ja näköyhteydellä. Mutta jo kolmannella 'viestillä' mamma paineli piiloon mäen nyppylän taa. Voitto pinkoi vielä kovempaa. Aika hauskaa ja hyvin väsyttävää! Onneksi.

Vähän tähän päälle vielä piiloleikkejä metsässä, rauhallista koti-iltaa turvaamaan. Toimi. Ilta oli suhteellisen rauhallinen.

Sunnuntaina koetettiin viestikoiraleikkejä uudestaan. Ensin tietä pitkin. Hyvin viesti kulki. Seuraavalla vedolla taas olin itse kahden mutkan takana. Pienen mietintätaukosen tuloksena Voitto päätti jatkaa matkaa ja löysi jälleen mamman herkkutaskun luo.
Koitettiin vielä umpimetsässä, matkaa noin sata metriä. Ensimmäinen pätkä oli oikein mainio, tuli suoraan samoja jälkiä kun oli aloituspaikalle mennyt, toiseen viestiin vaati vähän houkuttelua, mutta ampaisi hyvin matkaan. Tällä välin siirryin itse parikymmentä metriä ja menin puun taakse piiloon. Takaisin lähetettynä Voitto pinkoi hyvä vauhtia, mutta tuli vähän vinosti takaisin ja minä olin mennyt piiloon vinosti toiseen suuntaan. Vauhti toppasi kuin seinään. Ja siihen se jäi ihmeissään miettimään että tässähän se jossain just oli. Yllättävän kauan vain katseli paikallaan. Melkein saattoi raksutuksen kuulla, mitäs nyt... No lähden takaisin, ehkä se siellä osaa neuvoa. Harmillisesti siis jäi nokkaosuus käyttämättä, jouduin kutsumaan pari kertaa että löysi luokse ja silloinkin tuli eri jälkeä kun olin itse mennyt.

Metsässä touhutessa tuli mieleen tehdä vielä jälki. Jäljellä ei olla oltukaan moneen hetkeen. Vieläköhän tuo muistaisi. Aika lyhyen (liian lyhyen) jäljen tein. Voitto lähti ripirinnoin matkaan, muisti siis mitä piti tehdä. Mutta sitten alkoi haahuilu. Olin kyllä aika lähellä aluetta jossa oltiin aiemminkin touhuiltu, ehkä siis liian lähellä. Voitto meni ristiin rastiin, pyöri ja takertui liinastaan puihin. Oltiin oikein sarjakuvahahmokelposia. Juuri kun tuntui että nyt mennään hyvin, jälki loppui. Kylläpä harmitti. Siksi kävin vielä toisaalle jäljen tallaamassa, tällä kertaa ilman kapuloita ja ruokapurkki palkkana lopussa. Koska pimeys alkoi hiippailla, jälki vanheni vain parikymmentä minuuttia. Mutta nyt mentiin mukavan hyvin! Kuono pysyi jopa maassa kohtalaisen hyvin, Voitto kun on ollut aika ilmavainuinen. Jäi hyvä mieli. Ainakin itselle.

Miinuksena tämä kaikki metsäsamoilu märissä pusikoissa kerryttää Voiton turkkiin yhden takanpesällisen veran tikkuja, risuja, havuja, käpyjä jne. Aika savotta oli riipiä niitä irti suihkun lattialle, mutta onneksi virtapiikit oli tasoitettu, Voitto nuokkui silmät puoliummessa jo suihkussa. Nyt on aika rentona tuo reiska. Ei paljon hössöttää viitsi! 

  

maanantai 23. marraskuuta 2015

Tässä mennään nyt



Syksyn käännyttyä marraskuulle ja lumen tultua (vihdoin!) ollaan käyty agility kurssia urheasti läpi ja osallistuttu reippaina arkitottelevaisuuskurssille.


Syksyn pimeimpinä ja märimpinä hetkinä lenkkeilyt jäi vähän vähille, tuhotyöt lisääntyivät ja turkki takkuuntui. Ollaan silti ihan tyytyväisiä itseemme ja harrasteiden määrään, tai noh minä olen. Voitto kyllä tekisi paljon enemmänkin!


Käytiin pari kertaa "yksityiskentällä" opettelemassa kontaktiesteiden alustoja tassujen alla. Aksakurssilla kun tuntui että 'hirvittää', 'vähän pelottaa' ja 'en kuule viiti, kiipee itte hölmö!' Muutama kerta kun päästiin koittamaan ihan yksikseen (ilmeisesti ilman suorituspaineita) niin joku taas kolahti ja herneet kohtasivat. 'Ai tää kiipeeminen on tässä tää juttu, oisit heti sanonut!' Nyt ne ovat oikein mukavia esteitä, eivätkä ollenkaan epämiellyttävän karheita herkkien tassujen alla. Aalla ollaan vasta alastulokontaktia treenailtu, puomia ollaan koitettu madalletettuna. Putki on silti parasta. Kurssilla ollaan ylletty parhaillaan hyppy, hyppy, kierrä-hyppy, putki -sarjaan ja se on jo paljon se! Minä kun olen hidas, kömpelö, väärässä paikassa, Voiton tiellä....


Vauhti on vähän rauhoittunut. Kentän laidalla voi jo rauhassa katsella ja odotella vuoroa. Kaikkien koirakavereiden niskaan ei ole ihan pakko hypätä ja muutaman rauhallisen ihmisenkin voi moikata hyppimättä tai kaatamatta... Järkeä kertynyt??


Kotosalla ollaan opeteltu laittamaan valoja ja ottamaan sukkia jalasta pois. Ollaan opeteltu olemaan haukkumatta Tuuri-kaveria ja aina välillä vähän yritetty tokoilla. Aika rauhaisaa ja mukavan tasaista kotielämää.


Jälkitreenit ovat vähän jääneet pimeyden (lue laiskuuden) jalkoihin. Mutta kuhan tässä.... 😉